Ensikäynti klinikallamme
Ensimmäinen vierailu lapsettomuusklinikalla on usein tunteiden sävyttämä. Klinikallamme kartoitamme teidän tilanteenne huolellisesti ja hienovaraisesti.
Lapsettomuuteen liittyy monenlaisia tunteita: huoli, pelko sekä epätietoisuus ja samalla toive siitä, että raskaus vihdoin alkaisi.
Lapsettomuuden hoidossa lääketieteellinen huippuosaaminen ei yksin riitä. Tarvitaan myös herkkyyttä havaita ja tunnistaa erilaiset tunnetilat ja yksilölliset tarpeet. Hyvä hoito on sellainen, missä lääketieteellisten seikkojen lisäksi otetaan huomioon potilaiden omat odotukset ja toiveet.
Ensikäyntiin on tärkeä varata riittävästi aikaa, jotta kokonaistilanne voidaan kartoittaa huolellisesti. Jos kyseessä on pari, olisi molempien puolisoiden tärkeää tulla ensikäynnille yhdessä.
Lataa esitietokaavake (.pdf)
Ota yhteyttä ja kysy lisää »
Lapsettomuuden syiden huolellinen selvittäminen on oleellista, jotta myös hoito osataan toteuttaa hyvin. Mikäli lapsettomuustutkimuksia ei ole tehty aiemmin, ne voidaan käynnistää heti. Aiemmin tehtyjä tutkimuksia ei toisteta turhaan, vaan ne tehdään uudelleen ainoastaan silloin, kun niistä on todellista hyötyä. Lisätutkimuksia voidaan tehdä tarpeen mukaan, jos niistä saadaan merkittävää apua uuden hoidon toteuttamisessa.
Hoitoja suunniteltaessa kartoitetaan huolellisesti, mitä vaihtoehtoja on käytettävissä ja mikä niistä olisi kulloinkin paras valinta. Uutta hoitoa suunniteltaessa käydään huolellisesti läpi, miten aiemmat hoidot on toteutettu. On tärkeää, ettei uutta hoitoa tehdä samalla tavalla, jos aiemmat hoidot eivät ole toimineet kunnolla.
Dextra Lapsettomuusklinikalla on ammattilaisia, jotka pystyvät auttamaan sinua. Oman lääkärin lisäksi käytössäsi on klinikan muiden erikoislääkäreiden ja hoitohenkilökunnan tuki ja kokemus. Klinikallamme on mahdollisuus saada myös psykologin palveluja. Voit hakeutua tutkimuksiin ilman lähetettä ottamalla meihin yhteyttä puhelimitse tai kotisivujemme kautta. Luonnollisesti otamme vastaan myös potilaita, jotka tulevat muiden lääkäreiden lähettämänä.