Hoitosykli Dextra Lapsettomuusklinikalla

Hoitosyklimme on suunniteltu ottamaan tarkasti huomioon henkilökohtainen tilanteesi. Tutkimukset, hoitosuunnitelma, hoito ja jatkon suunnittelu tehdään aina yksilöllisesti ja yksityisyyttäsi kunnioittaen.

Yhteydenotosta ensikäyntiin

  1. Yhteydenotto
    Voit soittaa meille, lähettää sähköpostia tai varata ajan suoraan netistä. Lähetettä ei tarvita. Tarjoamme myös ilta-aikoja.
  1. Ensikäynti
    Saat ajan ensikäynnille jo parissa päivässä. Käynnillä tapaat oman lääkärisi. Tilanteesi kartoitetaan huolellisesti ja samalla tehdään tutkimus- tai hoitosuunnitelma.

Tutkimuksista raskauden alkuun

  1. Tutkimukset
    Teemme vain hoitosi kannalta olennaiset tutkimukset. Perustutkimuksiimme kuuluvat kierron kartoitus, munanjohtimien aukiolotutkimus ja siemennesteanalyysi.
  1. Hoitosuunnitelma
    Saat meiltä aina yksilöllisen hoitosuunnitelman. Siinä huomioidaan omat tutkimustuloksemme sekä mahdolliset aiemmat hoidot ja tutkimukset.
  1. Hoito
    Hoitosi aikana apunasi ja tukenasi on koko klinikkamme osaava henkilökunta. Oman lääkärisi lisäksi palveluksessasi ovat myös hoitajamme, biologimme ja psykologimme.
  1. Raskaus alkaa
    Koko raskautesi ajan käytettävissäsi ovat kätilömme sekä raskauden seurantaan ja synnytyksiin perehtynyt erikoislääkäri. Klinikallamme voidaan tehdä 4D-ultraäänitutkimuksia.

Jos raskaus ei alakaan

  1. Keskusteluaika
    Varaamme keskusteluajan omalle lääkärillesi. Myös psykologimme on aina käytettävissäsi.
  1. Jatkon suunnittelu
    Käymme kanssasi läpi tehdyn hoidon ja kulun. Keskustelemme kokonaistilanteestasi ja eri vaihtoehdoista. Tarvittaessa suunnittelemme sinulle uuden hoidon.

Lataa sykli PDF-tiedostona »