m

Blogi -

26.01.2018

Lapsettomuuslääkärin kokemuksia Suomessa ja Englannissa

Maailman ensimmäinen koeputkilapsi Louise Brown syntyi Englannissa kohta 40 vuotta sitten, heinäkuussa 1978. Minulla on ollut ilo työskennellä lapsettomuuslääkärinä sekä Suomessa että Englannissa ja nähdä kuinka hoidot ja hoitotulokset ovat kehittyneet viimeisen 15 vuoden aikana sekä meillä että maailmalla. 

Ensimmäisen koeputkilapsen jälkeenkin Englanti on ollut edistyksellinen alan tutkimuksessa…


Lue lisää

IVF, lapsettomuushoidot, alkioiden pakastus, blastokystiviljely, lahjasoluhoito, PGS, PGD, lapsettomuushoitojen hinta

01.02.2016

Yhden vai kahden alkion siirto?

Ajat muuttuvat − onneksi! 2000-luvun alussa Pohjoismaat, lähinnä Suomi ja Ruotsi, siirtyivät yhä enenevässä määrin kahden alkion siirrosta yhden alkion siirtoon, vaikka muut maat suhtautuivat tähän varsin epäilevästi.

 


Lue lisää

lapsettomuus, lapsettomuushoidot, koeputkihedelmöityshoito, IVF, yhden alkion siirto, kahden alkion siirto, kaksosraskaus, yksisikiöinen raskaus

18.01.2016

Onko DHEA:sta hyötyä lapsettomuushoitojen yhteydessä?

Viime aikoina keskusteluissa on noussut esiin lääkitys, joka korjaisi munasolun kromosomihäiriöitä. Iän myötä nämä häiriöt lisääntyvät. 35−39-vuotiaan alkioissa 50 % :ssa on kromosomivirheitä, yli 40-vuotiailla luku on jo 70 %. Kysymys kuuluukin: parantaako DHEA munasarjojen toimintaa ja munasolujen laatua?

Ristiriitaisia tutkimustuloksia DHEA:sta     

Marraskuussa…


Lue lisää

DHEA, lapsettomuus, ikä, blastokystiviljely, lapsettomuushoidot, koeputkihedelmöityshoito, IVF

08.05.2015

Parempia alkioita, enemmän raskauksia - Blastokystiviljelyn ja vitrifikaation avulla parempiin tuloksiin

Perinteisesti koeputkihedelmöityshoidoissa (IVF) alkioita on viljelty laboratoriossa päivään kaksi tai kolme saakka ennen kuin alkionsiirto tehdään tai alkiot pakastetaan. Alkioiden pitkällä viljelyllä eli blastokystiviljelyllä tarkoitetaan sitä, että alkioita viljellään laboratoriossa päivään viisi tai tarvittaessa päivään kuusi saakka. Alkio, jota kutsutaan tuolloin blastokystiksi, on jo jakautunut…


Lue lisää

blastokystiviljely, vitrifikaatio, alkioiden viljely, IVF, IVF-hoito, keinohedelmöityshoito, alkioiden pakastus, alkio, lapsettomuus, lapsettomuushoito

26.03.2015

Kuulumisia hoitajien koulutuksesta

Kööpenhaminassa järjestettiin 30.-31.1.2015 Nordic Fertility Innovation -koulutus IVF-hoitajille. Klinikaltamme koulutukseen osallistui kätilö Sini-Mari Paajanen.
Lue lisää

IVF-hoitaja, lapsettomuushoidot, lapsettomuus, kätilö

24.10.2014

Uuden klinikan haasteet

Dextra Lapsettomuusklinikka avasi ovensa uusissa toimitiloissa Jätkäsaaressa tammikuun alussa tänä vuonna. Vaikka olenkin toiminut lapsettomuushoitojen parissa jo yli 20 vuotta, liittyy uuden klinikan avaamiseen aina jännitystä ja epävarmuustekijöitä. Ovatko uudet tilat tarkoituksenmukaiset? Toimivatko kaikki uudet laitteet? Onko henkilökunnalla selkeä näkemys uuden klinikan suunnasta? Onneksi jännitys helpotti jo ennen kesälomia, kun selkeästi nähtiin, että valitsemamme strategia ja konsepti toimivat.
Lue lisää

IVF, koeputkihedelmöityshoito, PGD, PGS, KLINIKKA

07.10.2014

Alkioiden geenitestauksella uutta toivoa lapsettomille

Tirsan ja Niklaksen tarina on luettavissa uusimmassa (syyskuu 2014) Vauva-lehdessä.

Tässä blogikirjoituksessa Dextra Lapsettomuusklinikan lääketieteellinen johtaja Eero Varila kertoo klinikan näkökulman Tirsan ja Niklaksen tarinaan.

Taustalla on diagnoosi, jota kukaan lasta toivova ei halua kuulla.…


Lue lisää

alkiodiagnostiikka, pgd, pgs, ivf, koeputkihedelmöityshoito, asiakastarinat

14.09.2014

Hedelmöityshoitojen ja raskauden seurannan uusia tuulia

Lääkäriemme Aydin Tekayn ja Niklas Simbergin haastattelu hedelmöityshoitojen ja raskauden seurannan uusista tuulista HS:n Mediaplanet- julkaisussa 13.9.2014.
Lue lisää

sikiön kromosomitutkimus, lapsettomuushoidot, IVF, PGS, PGD, raskauden seuranta, NIPT, kromosomitutkimus

14.09.2014

Lapsettomuuteen useita hoitomuotoja

Suomessa todetaan joka vuosi yli 3000 uutta paria, joilla raskaus ei ole alkanut yrityksistä huolimatta.
Lue lisää

lapsettomuus, lapsettomuushoidot, IVF, miehen lapsettomuus