Siirry sisältöön

Ensikäynti klinikallamme
on alku hedelmöityshoidoille

Jos raskaus ei ala odotetusti tai haaveissa on vanhemmuus lahjasolujen avulla, ensikäynti klinikallamme antaa lisätietoa, vähentää epätietoisuutta ja keventää omaa jaksamista. 

Ensikäynnillä tutustumme toisiimme ja tilanteeseenne. Tapaat sinun asiaasi perehtyvän lääkärin, joka jatkossa vastaa hoitosuunnitelmastasi. Hoitosi toteutukseen osallistuu hoitaja- ja laboratoriotiimi sekä usein myös toinen lääkäri. 

Ajan voi varata heti, kun tuntuu, että asiantuntijan mielipide olisi paikallaan.  Ajanvaraukseen ei tarvitse lähetettä. Soita, varaa aika verkosta tai palauta yhteydenottolomake, niin otamme yhteyttä sinuun. 

Ensikäyntiin kannattaa varata 1–1,5 tuntia aikaa, jotta mahdollinen tutkimustarve ja hoitovaihtoehdot saadaan kartoitettua. Tarvittavat tutkimukset voidaan yleensä käynnistää heti.  

Jos olet parisuhteessa, on tärkeää, että tulette ensikäynnille yhdessä.

Aikaisempia hoitoja muualla

Osa asiakkaistamme on käynyt hoidoissa muualla. Ensikäynnillä Dextra Hedelmällisyysklinikalla lääkäri käy läpi nykyisen tilanteesi, tehdyt tutkimukset ja hoidot. Muualla tehtyjä tutkimuksia ei tarvitse tehdä enää uudestaan ja uuden hoidon suunnittelukin onnistuu jo ensikäynnillä, tarvitset silloin 1,5h vastaanottoajan.

Naispari tai
itsellinen nainen

Jos haaveissa on vanhemmuus lahjasolujen avulla, olet tervetullut ensikäynnille Dextra Hedelmällisyysklinikalle. Kuuntelemme toiveitasi ja suunnittelemme alustavan hoitopolun.

Me hoidamme asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti. Se tarkoittaa tutkimusten osalta esimerkiksi sitä, että teemme ainoastaan sinun hoitosuunnitelmaasi tukevat tutkimukset, emme mitään ylimääräistä. 

Karoliina Kylävainio
Lapsettomuuslääkäri

Tutkimuksilla selvitetään lapsettomuuden syy

Jos raskaus ei ala vuoden sisällä ehkäisyn lopettamisen jälkeen, on hyvä lähteä selvittämään mahdollisia syitä. Ensikäynnin keskustelujen perusteella teemme vain hoitosi kannalta olennaiset tutkimukset. Perustutkimuksiimme kuuluvat kierron kartoitus, munanjohtimien aukiolotutkimus ja siemennesteanalyysi.

Näiden jälkeen pyrimme mahdollisimman nopeasti löytämään syyn ja voimme aloittaa teitä auttavat hoidot. 

Huolestuttaako alkanut raskaus

Dextrassa raskauden seuranta pyritään toteuttamaan aina yksilöllisesti.

Raskausklinikan lääkärit ovat erikoistuneet raskausaikaan ja synnytykseen. Voit tulla vastaanotolle sekä normaalisti etenevien että riskiraskauksien seurantaan ja tulevaan synnytykseen liittyvissä asioissa. Lääkäreillämme on paljon kokemusta myös synnytyspelkopotilaiden hoidosta.

Hoitosuunnitelma huomioi oman tilanteesi

Hoitomme huomioi tarkasti henkilökohtaisen tilanteesi. Tutkimukset, hoitosuunnitelma, hoito ja jatkon suunnittelu tehdään aina yksilöllisesti ja yksityisyyttäsi kunnioittaen. 

Ympyrän muotoon sijoitetut hoidon vaiheet. Teksti: 1. Yhteydenotto Soita, lähetä sähköpostia tai varaa aika suoraan verkosta. Lähetettä ei tarvita. 2. Ensikäynti Pääset ensikäynnille nopeasti ja tapaat lääkärisi, joka kartoittaa tilanteesi ja tekee tutkimus- tai hoitosuunnitelman. 3. Tutkimukset Teemme vain hoitosi kannalta oleelliset tutkimukset. 4. Hoitosuunnitelma Yksilöllinen hoitosuunnitelma huomioi mahdolliset aiemmat hoidot ja tutkimukset sekä omat tutkimustuloksemmme. 5. Hoito Lääkäri, hoitajat ja biologit ovat apunasi ja tukenasi koko hoitosi ajan. 6. Raskaus alkaa Raskauden seurantaan ja synnytyksiin perehtyneet erikoislääkärit ovat käytettävissäsi koko raskautesi ajan. 7. Jos raskaus ei ala? Varaamme keskusteluajan lääkärillesi. 8. Jatkon suunnittelu Käymme kanssasi läpi tehdyn hoidon ja kulun ja keskustelemme eri vaihtoehdoista. Tarvittaessa suunnittelemme sinulle uuden hoidon.
Aikajanalle sijoitetut hoidon vaiheet. Teksti: 1. Yhteydenotto Soita, lähetä sähköpostia tai varaa aika suoraan verkosta. Lähetettä ei tarvita. 2. Ensikäynti Pääset ensikäynnille nopeasti ja tapaat lääkärisi, joka kartoittaa tilanteesi ja tekee tutkimus- tai hoitosuunnitelman. 3. Tutkimukset Teemme vain hoitosi kannalta oleelliset tutkimukset. 4. Hoitosuunnitelma Yksilöllinen hoitosuunnitelma huomioi mahdolliset aiemmat hoidot ja tutkimukset sekä omat tutkimustuloksemmme. 5. Hoito Lääkäri, hoitajat ja biologit ovat apunasi ja tukenasi koko hoitosi ajan. 6. Raskaus alkaa Raskauden seurantaan ja synnytyksiin perehtyneet erikoislääkärit ovat käytettävissäsi koko raskautesi ajan. 7. Jos raskaus ei ala? Varaamme keskusteluajan lääkärillesi. 8. Jatkon suunnittelu Käymme kanssasi läpi tehdyn hoidon ja kulun ja keskustelemme eri vaihtoehdoista. Tarvittaessa suunnittelemme sinulle uuden hoidon.

Ajanvarausta varten siirrämme sinut emoyhtiömme Pihlajalinnan ajanvaraussivustolle

Varaathan oikean pituisen ajan ja kerrot tulosyysi

Jos et löydä sopivaa aikaa,
soita meille 010 312 106

Kaikki verinäyte- ja toimenpideajat varataan puhelimitse tai klinikalla (inseminaatio, alkionsiirto)