m
< Takaisin

Mitä tiedetään SARS-CoV-2-koronaviruksesta ja raskaudesta?

08.05.2020

Koronavirukset ovat yleisiä ja useimmiten harmittomia aiheuttaen vain lieviä nuhakuumeen kaltaisia oireita. Näistä tavallisista koronaviruksista ei ole ollut mitään huolta raskauden suhteen.

Nyt meneillään olevan pandemian aiheuttava SARS-CoV-2 on mutatoitunut koronavirus. Sen aiheuttama tauti voi olla hyvin lievä, jopa oireeton, ja pahimmillaan tauti vaatii tehohoitoa ja voi johtaa kuolemaan. Vakavan taudin riski koskee erityisesti iäkkäitä ihmisiä. Tietyt krooniset sairaudet lisäävät riskiä, samoin tupakointi ja ylipaino. Miehillä vakavan sairauden riski on suurempi kuin naisilla. Lapsilla ja nuorilla aikuisilla tauti on yleensä lieväoireinen.

Covid-19 ei lisää keskenmenon riskiä eikä siirry äidistä sikiöön

Vaikka covid-19 on uusi koronavirustauti, siitä on kuitenkin kertynyt paljon tutkimustietoa, koska SARS-CoV-2 virus on levinnyt niin nopeasti kaikkialle maailmaan. Tämänhetkisen tiedon mukaan covid-19-tautiin ei liity merkittäviä riskejä raskausaikana. Raskaus ei lisää sairastumisen riskiä eikä pahenna taudin oireita. Covid-19 tautiin sairastuneilla ei ole ollut enemmän keskenmenoja kuin muilla raskaana olevilla ja loppuraskaudessa tapahtunut sairastuminen ei ole lisännyt ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Nämä ovat tärkeitä havaintoja, koska aiempien vakavien koronavirustautien SARS- ja MERS aikana todettiin lisääntynyt keskenmenon että ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Lapsen kehityshäiriöitä ne eivät ole lisänneet. On tutkittu, voiko covid-19-tauti siirtyä äidistä sikiöön tai syntymättömään lapseen. Toistaiseksi sellaisesta ei ole näyttöä. SARS-CoV-2 virus ei siirry veriteitse äidistä sikiöön ja se ei läpäise istukkaa. Tautiin sairastuneiden äitien istukasta, napaverestä, lapsivedestä tai rintamaidosta ei ole löytynyt koronavirusta. Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa yhdestäkään covid-19-tautiin sairastuneiden äitien vastasyntyneestä lapsesta ei löytynyt koronavirusta.

SARS-CoV-2 ei tartu sukusoluihin.

Hedelmöityshoitojen kannalta on tärkeä tietää, voiko koronavirus tarttua munasoluihin, siittiöihin tai alkioihin. Sitä on tutkittu ja tarttumista ei tapahtunut. SARS-Cov-2-viruksen herkkä tartuttavuus perustuu solujen reseptoreihin. Munasoluissa, siittiöissä ja alkioissa ei ole reseptoreita, joihin koronavirus voisi tarttua. Koronavirusta ei ole myöskään löytynyt siemennesteestä.

Miksi hedelmöityshoitoja rajoitettiin? ESHRE puoltaa nyt hoitojen jatkamista.

Kuitenkin monissa maissa, niin myös Suomessa useimmat hedelmöityshoitoja tekevät klinikat keskeyttivät hoitojen antamisen. Keskeisin syy oli se, että terveydenhuollon voimavarat haluttiin keskittää koronapotilaiden hoitamiseen. Tarvittiin sekä laitteita että henkilökuntaa erityisesti tehohoitoa tarvitseville. Siksi monet ei-kiireellistä hoitoa vaativat toimenpiteet siirrettiin tuonnemmaksi. Toinen syy oli se, että pahimman epidemian aikana hoitoja olisi voitu joutua keskeyttämään, koska tartuntavaaran takia oireilevat tai sairastuneet potilaat eivät saa tulla klinikalle. Lisäksi SARS-CoV-2-viruksen vaikutuksesta raskauteen haluttiin saada enemmän tietoa. Nyt tietoa on saatu lisää ja siksi mm. eurooppalainen tieteellinen järjestö ESHRE antoi äsken vihreää valoa hoitojen jatkamiselle.

Vaikeuttaako raskaus covid-19-taudin hoitoa?

Covid-19-tautiin ei ole olemassa hoitoa, jolla tautia voitaisiin estää tai parantaa. Hoito on oireenmukaista. Niitä lääkkeitä, joita käytetään koronapotilaiden hoitoon, voidaan käyttää myös raskausaikana. Jos raskaana oleva covid-potilas joutuisi teho-osastolle, hoito ei poikkeaisi normaalista tehohoidosta.

Raskautta ei tarvitse välttää koronaviruksen takia. THL:n mukaan raskaana olevat eivät ole riskiryhmä.

Yksikään viranomainen tai tieteellinen järjestö maailmanlaajuisesti ei ole suosittanut ihmisiä välttämään raskaaksi tulemista koronapandemian takia. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) on linjannut selkeästi, että raskaana olevat eivät kuulu koronaviruksen takia erityiseen riskiryhmään.

Suojautuminen tartunnalta on yhä tarpeen

Covid-19-viruksen aiheuttama tauti on pahimmillaan vakava. Vaikka raskaus ei altista koronataudille ja riskit ovat vähäisiä, tautia ei pidä kuitenkaan vähätellä. Tauti voi aiheuttaa vaikeita oireita ja vaatia tehohoitoa myös raskausaikana. Siksi koronavirustartuntaa on syytä välttää noudattamalla yleisiä suojautumisohjeita.

 

Eero Varila
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, Dextra lapsettomuusklinikan lääketieteellinen johtaja
Dextra Lapsettomuusklinikka

Ota yhteyttä ja varaa aika