m
< Takaisin

Uutta toivoa keskenmenojen estämiseksi

29.02.2016

Dextra Lapsettomuusklinikalla panostetaan keskenmenojen syiden selvittelyyn  ja hoitoon

Keskenmenojen syyt jäävät usein selvittämättä. Silloin uuden raskauden onnistuminen voi jäädä sattuman varaan, vaikka hoitojen avulla raskaus voisi onnistua paremmin.

Yleensä keskenmenojen syitä aletaan tutkia Suomessa vasta kolmen keskenmenon jälkeen. Monissa muissa maissa tutkimukset aloitetaan jo kahden keskenmenon jälkeen. Jos keskenmeno tapahtuu hedelmöityshoitojen jälkeen, tutkimukset voidaan käynnistää jo yhdenkin keskenmenon jälkeen. 

Dextra Lapsettomuusklinikalla keskenmenojen syitä ja hoitomahdollisuuksia voidaan selvittää systemaattisesti tehtyjen tutkimusten avulla. Tutkimuksiin voi hakeutua kuka tahansa. Lähetettä ei tarvita.

Yleinen ongelma

Joka kolmas nainen joutuu kokemaan ainakin yhden keskenmenon. Toistuvat keskenmenot ovat sen sijaan harvinaisia. Vain 5 % naisista kokee kaksi keskenmenoa ja vajaalla yhdellä prosentilla niitä on kolme tai useampia. Fyysisesti elimistö toipuu keskenmenosta nopeasti, mutta henkisesti keskenmeno voi olla rankkaa, varsinkin silloin kun ne toistuvat.

Siksi on tärkeää selvittää, löytyykö keskenmenoille altistavia tekijöitä ja aloittaa hoidot, jos syy löydetään. On tärkeää selvittää myös tulevien raskauksien ennuste, koska epävarmuus on hyvin kuormittavaa. 

Huono onni vai jotain vialla?

Useimmiten keskenmenot johtuvat sattumasta, onni ei osunut kohdalleen. Silloin seuraava raskaus onnistuu yleensä normaalisti. Sattuman takana on usein yksittäisen alkion geneettinen vika. Sellainen ei altista uusille keskenmenoille, jos syynä ei ole periytyvä poikkeavuus. Mitä useammin keskenmenot toistuvat, ne johtuvat tekijästä, joka voi olla hoidettavissa.

Syyt pitää tutkia huolellisesti

Joka toinen keskenmeno johtuu alkion geneettisestä viasta. Muita syitä ovat kohdun anatomiset viat,  immunologiset syyt, lisääntynyt tukostaipumus, hormonaaliset syyt, tulehdukset tai piilevä sairaus.  Joka neljännessä tapauksessa syytä ei löydetä.

Useimmilla naisilla uuden raskauden ennuste on hyvä. Kahden keskenmenon jälkeen seuraava raskaus sujuu hyvin yli 80 %:lla ja kolmen keskenmenon jälkeen yli 70 %:lla.

Miten hoidetaan

Silloin kun keskenmenon syynä on sattuma, ennuste on hyvä ilman mitään hoitoja. Syynmukaisia hoitoja on useita: piilevän vian tai sairauden diagnosoiminen ja hoitaminen, hormonihoito, ravintolisät, leikkaus, hyytymistä estävä lääkehoito, immunoterapia, kirurgiset toimenpiteet, alkioiden geneettinen tutkiminen, stressiä vähentävät hoidot.

Psykologinen tuki on tärkeä seuraavan raskauden alkaessa. Alkuraskaudessa tehtävät ultraäänitutkimuksetkin ovat osa hoitoa: raskaudet sujuvat paremmin, kun raskautta seurataan huolellisesti.

Varmuuden vuoksi annetusta hoidosta on harvoin hyötyä.  Joistakin hoidoista voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi hoito pitää räätälöidä jokaiselle löydösten mukaan.

 

Keskenmenoja käsittelevä ensimmäinen maailmankongressi pidettiin Ranskassa 14.-17.1.2016.  Dextra Lapsettomuusklinikan erikoislääkäri ja lääketieteellinen johtaja Eero Varila osallistui kongressiin ja toi sieltä mukanaan uusinta tutkimustietoa (http://www.wcrpl.com/final-programme/).

 

Eero Varila

Lääketieteellinen johtaja LL, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri

http://www.dextralapsettomuusklinikka.fi/esittely/henkilokunta/laakarit/eero-varila

Ota yhteyttä ja kysy lisää »

Varaa aika »